Perussuomalaiset kylien ja kyläkoulujen asialla

Koulukeskustelu on kiihtymisvaiheessa, eikä vähiten siksi, että kouluverkko ja kyläkoulut ovat mainittuina Pudasjärven Perussuomalaiset ry:n kuntavaaliohjelmassa. Viime vuonna loppuun saatetun talouden tasapainottamistyön aikana käsiteltiin erilaisia säästökeinoja, jossa kouluverkon osalta tehtiin myös laskelmia parista eri vaihtoehdosta. Itse sopeutuspakettiin ne eivät kuitenkaan sisältyneet. Ohjelmasta sen sijaan löytyy valtuuston hyväksymä kirjaus: ”Neljä kyläkoulua, kaksi hyvin pientä, kuljetuskustannukset? Selvitys tehty v. 2019. Tuolloin lakkauttaminen olisi tullut kalliimmaksi kuin toiminnan jatkaminen nykyisellään. Syöte ja Sarakylä. Kouluverkko otetaan uudelleen tarkasteluun vuonna 2022.” Uuden valtuuston päätettäväksi asia tulee. Se, miltä arvopohjalta tarkastelu tehdään, riippuu täysin tulevan valtuustokauden valtuutetuista.

Perussuomalaisten kuntavaaliohjelmassa lukee näin: ”perussuomalaiset eivät hyväksy yhdenkään kyläkoulun lakkauttamista säästösyistä. Ennemminkin tarkasteluun tulee ottaa kyläkoulujen määrän kasvattaminen.” Historiasta tulee ottaa opiksi. Palataan vuoteen 2009, jolloin lähes kertarysäyksellä lakkautettiin kuusi kyläkoulua: Ervasti, Hetekylä, Paukkerinharju, Poijula, Puhos ja Pärjänsuo. Oppilaita näissä kyläkouluissa oli lakkautushetkellä yhteensä 163, yhdessä peräti 57 oppilasta. Kaupunki perusteli lakkautuksia polvillaan olevalla taloudellaan ja säästöillä, joita kertyisi lakkautuksilla reilut puoli miljoonaa euroa vuositasolla (Yle 17.12.2009).

Lukuvuonna 2008-2009 Pudasjärven esi- ja perusopetuksen piirissä oli yhteensä 1 130 oppilasta, vuonna 2020 luku oli 1 066. Yhdentoista vuoden aikana oppilasmäärä on vähentynyt yhteensä 64 oppilaalla. Vuonna 2020 lähes puolet, yhteensä 500 oppilasta oli koulukuljetuksen piirissä. Vuonna 2008 toimintakate oli oppilasta kohden keskimäärin -8 686€. Vastaavasti vuonna 2020 toimintakate oli -11 196€/oppilas. Kulurakenteessa ei vuonna 2008 ollut valmistavaa opetusta eikä maahanmuuttajien täydentävää opetusta, mutta vuoden 2020 lukuihin ne sisältyvät. Sitä, minkä verran nämä kokonaissummaan vaikuttavat, ei ole tiedossamme, mutta varmasti tarvittaessa selvitettävissä. Joka tapauksessa toimintakate oppilasta kohden on paisunut vuonna 2020 yhteensä 2 510 euroa suuremmaksi, kuin vuonna 2008. Oppilasmäärissä ei suurta muutosta ole tapahtunut. Missä ovat siis nämä vuosittaiset puolen miljoonan säästöt, joita oli odotettavissa kyläkoulujen lakkauttamisilla?

”Säästöjä” suurempaan ja merkittävämpään rooliin nousee inhimillisyys –yhteisöllisyys ja lapsen etu. Nyt lähes puolet Pudasjärven tulevaisuuden toivoista kuljetellaan keskustan kouluihin, lähinnä Hirsikampukselle. Kyläkoulujen lakkautusten myötä kyliltä katosivat suurimmaksi osaksi myös lasten pelikentät, hiihtoladut, luistelujäät ja pihaleikkivälineistö –yhteiset peli- ja leikkialueet. Eipä kirmaile kylillä lapset hiki päässä koulusta kiireellä kotiin vain, jotta voivat pikaisesti syödä, tehdä läksyt ja palata kavereiden kanssa takaisin koulun pihalle yhdessä harrastamaan. Aika menee rattaiden päällä ajellessa koulun ja kodin väliä. Missä tämä näkyy? Laajassa hyvinvointikertomuksessa 2017-2021 (hyväksytty valtuustossa helmikuussa 2021) ongelmakohdiksi on nostettu alakouluikäisten osalta liiallinen ruutuaika ja kokemus yksinäisyydestä. Vuonna 2019 lähes kaksi kolmasosaa neljännen ja viidennen luokan oppilaista liikkui alle tunnin päivässä. Eivät taida pidemmällä tähtäimellä säästöjä tuoda, laskua voi vain aavistella ja toivoa parasta. Mikähän siinäkin on, että Pudasjärveltä muuttaa eniten pois lapsiperheitä?

Keskittämiskehitys on pysäytettävä. Elinvoimaiset kylät ja kyläyhteisöt ovat merkittävä osa Pudasjärveä ja koulut ovat niiden toiminnan sydän. Maaseutu ja pienten kylien vetovoimaisuus ovat kasvussa, meidän tulee hyödyntää nämä vahvuutemme. Yhtään kyläkoulua ei tule lakkauttaa. Niin Hirsikampus, Lakari kuin Hirvaskosken koulu pullistelevat oppilaista. Tulevan kouluverkkotarkastelun yhteydessä tulee tarkastella myös vaihtoehto, että meillä olisi nykyiseen nähden esimerkiksi yksi kyläkoulu enemmän kuin nyt –oppilaita kyllä riittää.

Pudasjärven Perussuomalaiset ry

 

https://yle.fi/uutiset/3-6021470

 

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa